Sienilajisto

Rusokääpä Mölylässä. Kuva: Keijo Savola

Rusokääpä Mölylässä. Kuva: Keijo Savola

Puiden lahottajat

Käävät, orvakat ja jotkut orakkaat ovat puuainesta lahottavia sieniä. Hajottaessaan puuainesta ne saavat kasvuunsa tarvitsemiaan ravintoaineita. Kun sopivat ravintoaineet on käytetty loppuun, lahottajasienet häviävät kyseiseltä rungolta. Hyvällä onnella ne ovat kuitenkin ennättäneet levittää itiöitään metsäalueen muille sopiville lahopuille.

Suomesta on löydetty noin 250 kääpä- ja 400 orvakkalajia. Puuta lahottavia orakkaita on yli 70 laji.

Monimuotoisuuden luojat

Puuta lahottavilla käävillä, orvakoilla ja orakkailla on suuri merkitys luonnon toiminnassa. Ne ovat ainoita eliöitä, jotka pystyvät hajottamaan puuainesta, ja vapauttamaan sen sisältämiä ravinteita sellaiseen muotoon, jota myös muut eliöt pystyvät käyttämään hyväkseen.

Lahoava puu tarjoaa elinympäristön suurelle määrälle erilaisia hyönteisiä. Hyönteisiä puolestaan syövät monet muut eläimet, kuten linnut. Linnuista tikat tai hömötiainen myös koputtelevat pesäkolojaan pehmeään ja lahoavaan puuainekseen. Tikkojen jälkeen koloja käyttävät esimerkiksi tiaiset.

On arvioitu, että luontaisesti kehittyneessä metsässä jopa kolmasosa puista on eriasteisesti lahoavia tai kuolleita. Monet lahottajasienet ovat erikoistuneet tietyn puulajin lahottamiseen tai tietyn lahoasteen käyttämiseen siten, että yhden lajin lahotettua puuta tiettyyn pisteeseen toinen laji tulee tilalle. Lahopuun jättäminen metsiin lisää siten suuresti luonnon monimuotoisuutta.

Tehokkaasti hoidetusta talousmetsästä puut hakataan pois ennen kuin ne ehtivät lahota. Tämän vuoksi monet lahottajasienet ja niiden vanavedessä useat muutkin lajit ovat harvinaistuneet tai käyneet uhanalaisiksi.

Miten erotan käävän, orvakan ja orakkaan?

Lahottajasienet muodostuvat kahdesta osasta. Puun sisällä elää seittimäinen sienirihmasto, jota ei paljain silmin voi nähdä. Useimmiten vasta vuosien rihmastoelon jälkeen lahottajasieni kasvattaa puun pinnalle silmin nähtävän itiöemän.

Kääpien itiöemät ovat usein selvästi puusta ulkonevia. Sama, usein suureksikin kasvava itiöemä voi säilyä puun kyljessä vuosia. Itiöemän alapinnalla on pillit, kuten tateilla. Orvakat ovat sileitä ja puun pinnan myötäisiä. Orakkailla puolestaan on alapinnalla piikkejä.

Vanhankaupunginlahden ympäristössä on vanhoja metsiä, jotka on tutkimuksissa todettu erityisen arvokkaiksi, I-luokan kääpäalueiksi Helsingissä.

Kivinokan vanha metsä

Nuori kantokääpä. Vanhemmiten punainen alue muuttuu tummanharmaaksi ja reuna puolestaan valkoisesta punaiseksi. Kuva: Taina Tervo

Nuori kantokääpä. Vanhemmiten punainen alue muuttuu tummanharmaaksi ja reuna puolestaan valkoisesta punaiseksi. Kuva: Taina Tervo

Kivinokan pohjoisosan vanha metsä on saanut kehittyä pitkään lähes luonnontilaisena, ja alueelle on ehtinyt kehittyä runsaasti lahopuuta. Kivinokasta on löydetty huikeat 75 kääpä- ja 108 orvakka- ja orakaslajia, vaikka alueen pinta-ala on vain 13 ha. Määrä on suurimpia, mitä Suomessa on tämän kokoiselta alueelta löydetty. Kivinokan vanha kuusimetsä on erityisen tärkeä kuusella elävien kääpien ja orvakoiden elinympäristö, mutta alueella viihtyy myös männyllä ja lehtipuilla kasvavia lajeja.

Kivinokan erityisharvinaisuus on erittäin uhanalainen paksukääpä, jolla on koko Suomessa noin kymmenen löytöpaikkaa. Paksukääpää kasvaa Kivinokassa järeällä kuusimaapulla. Kivinokasta on löydetty myös useita alueellisesti uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja sekä kokonaista 43 indikaattori- eli ilmentäjälajia. Lajit kuvaavat luonnontilaista metsää, jossa on myös vanhaa puuta. Kivinokassa kasvavien indikaattorilajien määrä on hyvin suuri.

Vaateliaan, kuusella elävän lajiston levittäytyminen Kivinokkaan vaikuttaisi olevan käynnissä, sillä yli puolet uhanalaista tai silmälläpidettävistä kuusella elävistä lajeista on löydetty paikalta vasta syksyllä 2011 tai sen jälkeen.

Mölylän metsä

Mölylän metsästä on tutkittu kääpiä yhtenä ainoana päivänä seitsemän tunnin ajan. Tuona aikana alueelta löytyi 64 eri kääpälajia ja viisi muuta indikaattorikääväkästä. Kun otetaan huomioon lyhyt tutkimusaika ja alueen pieni pinta-ala 13 ha, löytyneiden lajien määrä on huomattavan suuri. Mölylän metsä on tärkeä elinympäristö erityisesti kuusella viihtyville kääville, mutta alueella on myös lehtilahopuulla viihtyvää lajistoa.

Mölylän erikoisuus on järeällä, kantokäävän lahottamalla kuusella kasvava kalvaskääpä, jolla on Mölylän lisäksi vain kaksi muuta tunnettua kasvupaikkaa Suomessa. Mölylästä on löytynyt myös neljä alueellisesti uhanalaista ja yksi silmälläpidettävä kääpälaji.

Pornaistenniemen tervaleppälehto

Pornaistenniemi on merenrantalehto, jollaisia on säilynyt luonnontilaisina vain vähän. Vaikka Pornaistenniemi on pinta-alaltaan alle kahdeksan hehtaaria, sieltä on löytynyt 56 kääpä- ja 99 orvakka- tai orakaslajia. Näistä 30 on arvokkaiden lehtimetsien indikaattoreita. Lajien runsaus johtuu siitä, että alue on pitkään ollut lähes hoitamatonta luonnonmetsää. Vain vaaralliset puut on kaadettu ja jätetty paikalle lahoamaan. Alue tarjoaa erinomaisen elinympäristön lehtipuiden lahottajasienille.

Pornaistenniemeltä on löydetty myös useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä kääpä-, orvakka- ja orakaslajeja.