Linnut

Sitruunavästäräkki Vanhankaupunginlahden ruovikossa

Niin kelta- kuin sitruunavästäräkki kuuluvat Vanhankaupunginlahden vakiovieraisiin. Kesällä 2016 sitruunavästäräkki (kuvassa) myös pesi siellä. Kuva: Taina Tervo

Vanhankaupunginlahden linnusto

Vanhankaupunginlahti on yksi Suomen tunnetuimmista ja parhaimmista lintukosteikoista. Se on hyvä retkikohde kaikkina vuodenaikoina. Alueella on tavattu kaikkiaan 300 lintulajia. Viimeiset uudet lajit olivat ruskouunilintu (2014) ja etelänkiisla (2012).

Pesimälajistoon on kuulunut 2000-luvulla 125 lajia, joista parikymmentä lajia on epäsäännöllisiä pesijöitä. Viimeisiä uusia pesimään asettuneita lajeja ovat laulujoutsen (2014), kanadanhanhi (2014), merihanhi (2015) ja valkoselkätikka (2011–12). Lisäksi kurjella on ollut reviiri useana vuonna. Vuosittain kosteikko- ja peltoalueella pesii noin 2 500 lintuparia.

Vanhankaupunginlahti on ainutlaatuinen lintukeidas keskellä Helsinkiä. Se kuuluu läntisen palearktisen alueen vesilinnuston muutonaikaiseen levähdys- ja pesimäalueiden verkostoon, joka ulottuu Siperian arktisilta alueilta aina Afrikan laajoille kosteikoille. Keväisin ja syksyisin kymmenet tuhannet vesilinnut levähtävät Vanhankaupunginlahdella.

“Lintuparatiisi pääkaupungin keskellä” on ollut vuosikymmeniä lukemattomien aloittelevien uusien lintuharrastajasukupolvien “peruskoulu”. Sijaintinsa vuoksi se on Helsingin tärkein linturetkikohde. Se on merkittävä myös kaikille niille viikonloppuretkeilijöille, jotka eivät kanna kilokaupalla optiikkaa mukanaan.

Avovesi

Valkkarit_lahtee_1

Syksyllä 2015 nähtiin Vanhankaupunginlahdella ja Viikin pelloilla valkopskihanhia tuhatpäisinä parvina. Kuva: Taina Tervo

Vesilinnut ovat näyttäviä

Lintulahden elämää on helppo tarkkailla lintutorneista.  Vesilinnut ovat isoja, värikkäitä ja komeita. Usealla lajilla on huomiota herättävät soidinmenot, silkkiuikun tanssi sekä telkkäkoiraan niskan nakkelu ja narina ovat kevään perusnäkyjä. Silkkiuikkuja näkee varmimmin Kivinokan edustalla. Laulujoutsenpari on suurella mekastuksella hallinnut viime vuodet Hakalanniemen ja Lammassaaren vesialuetta. Harmaahaikaroiden pesäyhdyskunta on  Vanhankaupunginlahden uusi nähtävyys. Useita kymmeniä haikaroita pesii suojelualueen keskellä pikkusaaressa.

Kevätmuuttoaikaan linnusto on erityisen edustava – paikallisten pesimälajien lisäksi alueella levähtää lukuisasti pohjoisia vesilintuja ja kahlaajia. Näistä läpimuuttajista yksi hienostuneimmista on koskeloiden sukulainen uivelo.  Uivelokoiras on lähes vitivalkoinen tyylikkäin mustin kirjailuin. Jalomuotoinen pohjoisen jouhisorsa on myös kevään levähtäjiä. Hakalanniemen ja Lammassaaren lintutorneista tai Mölylän kalliolta on parhaat mahdollisuudet tarkkailla muuttavia vesilintuja. Harvalukuisista pesijöistä heinätavi ja lapasorsa ovat huhtikuussa parhaiten nähtävissä, samoin harmaasorsa.

Toukokuun jälkipuoliskolla on Vanhankaupunginlahdellakin mahdollista päästä seuraamaan Siperiassa pesivien arktisten hanhien muuttoa. Mikäli tuulet ovat suotuisia idän ja etelän väliltä voi yhtenä aamuna nähdä useita kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia matalalla lentämässä koilliseen. Valkoposkihanhia pääsee nykyään näkemään myös loppukesällä, kun Helsingin ja Espoon edustan saarissa pesivät linnut kiertelevät poikasten vartuttua lentokykyisiksi. Silloin Viikin pelloilla laiduntaa tuhansia valkoposkihanhia.

Harmaahaikara pesii risulinnoissa

Harmaahaikara on nykyään Vanhankaupunginlahden näyttävä tunnuslintu. Se pesi ensi kertaa vuonna 2006 pikkusaari Lopissa kahden parin voimin. Yhdyskunta kasvoi vuosi vuodelta, kymmenen pesintävuoden jälkeen risupesiä oli saaren tervalepän latvoissa nelisenkymmentä. Haikarat saapuvat pesilleen jo maaliskuun lopulla. Ensimmäisinä tulevat koiraat. Ne valtaavat parhaat pesät, ja houkuttelevat näyttävällä tanssillaan naarasta pesään.

Harmaahaikaroiden pesiä on hyvä kiikaroida aamuauringossa Mölylän kalliolta, ilta-auringossa puolestaan ne näkyvät hyvin Lammassaaren lintutornista. Yhdyskunta on parhaiten näkyvissä ennen lehtien puhkeamista. Haudonta alkaa jo varhain huhtikuussa. Pesässä on kahdesta viiteen poikasta. Poikaset jättävät pesänsä juhannuksen jälkeen. Sen jälkeen ne pärjäävät omillaan. Haikaraperhe hajoaa kiertelemään sinne tänne. Harmaahaikarat kalastavat matalilla rannoilla. Ne seisovat liikkumatta ja keihästävät varomattoman kalan äkkinäisellä nokaniskullaan. Kalojen lisäksi ne syövät sammakoita, pikkujyrsijöitä ja tilaisuuden tullen sorsanpoikasiakin. Leutoina jäättöminä talvina Helsingissä talvehtii joitakuita harmaahaikaroita – suurin osa niistä muuttaa Keski-Eurooppaan.

Laulujoutsen, kyhmyjoutsen ja muut isot linnut

Suomen kansallislintu laulujoutsen pesi ensi kertaa Vanhankaupunginlahdella vuonna 2014. Sitä ennen nuori joutsenpari oli oleillut reviirillään muutaman vuoden. Kahtena ensimmäisenä vuotena laulujoutsenen pesintä ei vielä onnistunut, joutsenparin poikaset ilmeisesti joutuivat joidenkin petojen saaliiksi vain muutamia päiviä kuoriutumisen jälkeen. Laulujoutsenelle on ominaista, että se karkottaa pesänsä läheltä niin lajitoverinsa kuin kyhmyjoutsenet. Reviirikiistat johtavat joskus koviin tappeluihin, joissa kyhmyjoutsen häviää. Kyhmyjoutsenia on kuollutkin tappeluissa.

Kyhmyjoutsen aloitti pesinnän Vanhankaupunginlahdella 1996. Niitä pesii alueella yli puolenkymmentä paria. Uposlehtisiä vesikasveja syövät joutsenet ovat hyötyneet veden laadun paranemisesta.

Merihanhi pesi ensi kertaa Vanhankaupunginlahdella vuonna 2015, jolloin pesi kaksi paria. Merihanhi on ollut tätä ennen aina arka harvinainen lintu, joka on pesinyt vain ulkosaaristossa. Kuten laulujoutsenkin, se on Suomesta aikoinaan metsästämällä hävitetty melkein sukupuuttoon.

Viime vuodet myös kurkipari on oleillut kesäisin Vanhankaupunginlahdella. Sen pesintä on odotettavissa lähivuosina.

Kaikkina vuodenaikoina alueella voi nykyään nähdä merikotkan. Talvella se syö kalastajien jäälle jättämiä kaloja, kesäaikaan se saalistaa muun muassa valkoposkihanhia.

Telkkä ja isokoskelo

Pohjaeläimiä sukelteleva telkkä on hyötynyt veden laadun paranemisesta. Se asettui tämän merenlahden pönttölinnuksi 1990-luvulla. Nykyään telkkä on alueen yleisimpiä vesilintuja, niitä pesii muutamia kymmeniä pareja. Telkälle on ominaista munia oman pesän ohella myös naapuritelkän pönttöön. Tätä käkimäistä tapaa kutsutaan lajin sisäiseksi loisimiseksi. Joskus munia voi olla samassa pesässä jopa 25. Sellainen liikaa munia sisältävä pesä helposti hylätään.

Isoissa pöntöissä pesii myös isokoskelo. Näitä kalansyöjiä pesii alueella vain muutamia, mutta isokoskelo on näkyvä lintu muuttoaikoina. Huhtikuussa kuoreen kudun aikaan isokoskeloita kalastaa Vanhankaupunginlahdella satojenkin lintujen parvia.

Nokikana on tuttu näky Vanhankaupunginlahdella. Kuva: Eero Haapanen

Nokikana on tuttu näky Vanhankaupunginlahdella. Kuva: Eero Haapanen

 Silkkiuikku ja nokikana

Avoveden reunalle, ruovikkoon, ylivuotisen kaatuneen ruokojätteen keskelle rakentavat kelluvia pesiään silkkiuikku ja nokikana. Usein aallokko ja meriveden nousu tuhoavat pesiä, mutta linnut rakentavat sinnikkäästi uuden pesän. Uusi nouseva ruovikko suojaa kesällä pesiä paremmin.

Silkkiuikku on kalansyöjä, joka on hyötynyt runsaista särkikalakannoista. Nokikana sukeltaa pohjaeläimiä ja kasvinosia.  Se on hyötynyt veden laadun kirkastumisesta.

Rantaniitty

Rantaniittyjen kahlaajia

Töyhtöhyyppä, taivaanvuohi ja punajalkaviklo kuuluvat rantaniittyjen pesimälajeihin. Avomaan varpuslinnuista keltavästäräkki, kiuru ja niittykirvinen ovat hyötyneet niityistä. Suurharvinaisuus sitruunavästäräkki on pesinyt Lammassaaren hoitoniityllä vuodesta 1999 joka vuosi. Laidunnus on parantanut myös muuttavien lintujen ruokailumahdollisuuksia alueella.

Niittylinnuille avoin näköala joka suuntaan on turvallisuutta. Runsaimpia muuttomatkalla viivähtäviä rantaniityn lieterannan lajeja ovat suokukko, liro, valkoviklo ja mustaviklo. Harvinaisempia levähtäjiä ovat sirrit ja punakuiri.

Vedenpinnan korkeudella ja säätilalla on suuri vaikutus kahlaajien esiintymiseen. Matalan merivedenkorkeuden aikaan paljastuu laajoja rantalietteitä, jotka ovat kahlaajien ruokailuympäristöä. Kova vastatuuli ja sateinen sää ”pudottavat” linnut lepäilemään. Tällöin voi rantalietteillä nähdä satoja kahlaajia.

Keltavästäräkki – ja se keltaisin – sitruunavästäräkki

Keltavästäräkki pesii Viikissä kosteilla niityillä, joissa karja pitää kasvillisuuden sopivan lyhyenä. Koiras laulaa toukokuussa aidantolpilla keltainen vatsapuoli loistaen.

Sitruunavästäräkki viihtyy samoilla paikoilla. Se on vielä keltaisempi. Vanhalla sitruunavästäräkkikoiraalla on kirkkaan keltainen pää, kun keltavästäräkin pää on tumma. Sitruunavästäräkin voi nähdä Lammassaaren tai Purolahden lintutornista. Se on idästä leviämässä oleva uusi tulokas, ja Viikki on ainoa paikka Suomessa jossa laji on säännöllisesti pesinyt.

Liro on runsas

Liro on ”ihan tavallisen näköinen” ruskea kahlaajalintu, jonka olemassaolosta useimmilla ei ole mitään tietoa. Liro pesii isoilla avosoilla koko maassa, mutta yleisenä vain Lapissa.

Vanhankaupunginlahdella muuttavia liroja näkee parvittain toukokuussa ja heinä-syyskuussa. Keväisin lajin tapaa varmimmin toukokuun puolivälin aikoihin, tällöin kuulee yleisesti kutsuääntä ”jiff-jiff…” ja silloin tällöin kuuluu taivaalta myös ”liro-liro-liro”. Parhaimmillaan lahdella on laskettu yli tuhat liroa. Laji onkin suokukon jälkeen alueen toiseksi runsain muuttoaikojen kahlaaja.

Syksyisin liron ja muiden kahlaajien esiintyminen riippuu paljon meriveden korkeudesta. Kun sopivia rantalietteitä on paljaana vähän, jatkavat linnut muuttoaan pysähtymättä. Syyskuun alussa liro on jo harvinainen ja kuun loppuun mennessä viimeisetkin ottavat suunnan kohti Afrikkaa.

Töyhtöhyyppä on Viikin tunnuslintuja

Väreiltään, ääntelyltään ja liikehdinnältään töyhtöhyyppä on huomiota herättävimpiä peltolintujamme. Väreiltään se on mustavalkoinen. Läheltä katsottuna mustasta erottuu kauniin tummanvihreä sävy. Töyhtöhyypän siivet ovat oudon pyöreäkärkiset ja lento kevätsoitimella huimaa kieppumista, ja se tekee ilmavoltteja. Samalla kuuluu sen vänkyvä, naukuva ääni.

Töyhtöhyyppä pesii pellolla tai niityllä, ja sen pesä on vaatimaton syvennys maassa. Munia on neljä, kuten muillakin kahlaajilla. Poikaset lähtevät pian kuoriuduttuaan pesästä ja etsivät emon kanssa itse ravintonsa. Töyhtöhyypät pesivät usein keskittyminä, useita pareja lähekkäin.

Töyhtöhyypät, kuten muutkin peltolinnut, saapuvat keväällä aikaisin. Hyypät tulevat varhain maaliskuussa, joskus ensimmäisiä tulee jo helmikuussa. Ne myös lähtevät muuttomatkalle aikaisin. Koiraat lähtevät kesäkuussa, ja naaras jää hoitamaan poikasia. Monilla kahlaajilla on päinvastoin, juuri koiras jää hoitamaan poikasia. Sellainen lintu on kuovi, joka pesi ennen Viikin pelloilla.

Töyhtöhyyppä muinoin Viikissä

Tämä ”notkea, nopea, levoton ja viisas lintu” – lintumaalari Magnus von Wrightin luonnehdinta – pesi Helsingin seudulla sata vuotta sitten vain Viikin kartanon niityillä.

Tuolloin töyhtöhyyppä oli aloittamassa leviämisen Suomeen. Sen kummallinen lentotapa ja ääntely herättivät paljon huomiota. Korkeasaaren eläintarhan tuolloinen johtaja Palmgren ihaili hyyppiä vuonna 1913 Viikin kartanon rantaniityillä.

”Töyhtöhyypät kuuluvat luonnonystävän rakkaimpiin muuttolintuihin. Valitettavasti laji on hyvin harvinainen maassamme. Muuten ei voi ollakaan, koska aikaisesta saapumisestaan alkaen koko vierailunsa ajan töyhtöhyyppä on alttiina petolintujen, petoeläinten ja erityisesti metkuilevien, rariteetinhimoisten pojanjolppien ahdisteluille. Mutta pieni kolonia on pysynyt vuosikymmenestä toiseen täällä naapurissamme Vanhankaupunginlahden rauhassa. Hyypät ovat koristus pääkaupungillemme, koristus, jota meidän tulee ymmärtää ja arvostaa”.

Ruovikot

Särinää ruovikossa

Laajat järviruokokasvustot hallitsevat Vanhankaupunginlahden maisemaa. Jotkut linnut ovat erikoistuneet pesimään ruovikossa. Varpuslinnuissa näitä lajeja ovat ruoko-, rastas- ja rytikerttunen sekä viiksitimali ja pajusirkku.

Ruokokerttusia pesii ruovikoissa muutamia satojakin pareja, se on Vanhankaupunginlahden runsain lintulaji. Tiheimmin ruokokerttuset asuttavat kuivempaa ruovikon osaa, jossa ei ole kenttäkerrosta. Rytikerttunen on saanut nimensä järviruo’on vanhasta nimestä, rytistä. Rastaskerttunen elää vain erikoisen kookkassa rytikasvustossa, yleensä Saunalahden ruovikoissa. Myös lähes kaikki lahden pajusirkut pesivät ruovikossa, vaikka pajusirkku muualla Suomessa suosii pajukkoisia rantaluhtia.

Ruovikossa pesivistä linnuista suuri osa on pienikokoisia ja piilottelevia. Rantakanoihin kuuluvat luhtahuitti ja luhtakana ovat niin piilottelevia, ettei niitä pääse juuri koskaan näkemään. Ne ilmaisevat olemassaolonsa laulullaan ja ääntelyllään, ja juuri yöllä. Suuri osa ruovikon linnuista on yölaulajia. Kaulushaikara puhaltelee kummitusmaista sumutorvea muistuttavaa huutoaan ja tulee harvoin esille piiloistaan.

Sankaksi kasvanut ruovikko kerää loppukesällä ja syksyllä kätköihinsä paljon muuttavia pikkulintuja, myös sellaisia, jotka pesivät metsäympäristössä. Ruovikko tuottaa paljon kirvoja, surviaissääskiä ja muita hyönteisiä, ja muutolle lähtevät hyönteissyöjälinnut kerääntyvätkin ruovikkoon tankkaamaan. Ruokokerttusia voi olla silloin ruovikossa muutamia kymmeniä tuhansiakin yksilöitä. Talvella sinitiaiset etsivät ruokaansa ruovikosta.

Luhtakana kiljuu ja röhkii

Luhtakanakoiraalla on monipuolinen äänivalikoima kovia käheitä ääniä; tavallisimpia ääniä on yksitoikkoinen köhinä ”köt-köt…”, jota voi kuulua yhtäjaksoisesti tuntikausia. Toinen yleisesti kuultava ääni on tapettavan porsaan kiljuntaa muistuttava pistävä, loppua kohti vaimeneva mölinä. Huomaavainen hiljainen havainnoitsija voi iltahämärissä Pornaistenniemen piilokojusta myös nähdä tämän täysin piilottelevan lajin. Luhtakanalla on pitkä punertava nokka ja tummanharmaa väritys sekä valkea pyrstön alapuoli.

Luhtakana viettää kevään jälkeen varsin huomaamatonta elämää, silloin tällöin säikähtäessään se voi äännellä vaimeasti. Syksymmällä se saattaa taas huudella innokkaammin, viimeiset linnut lähtevät vaivihkaa ennen talven tuloa. Satunnaisesti luhtakana voi myös talvehtia. Viikissä on parhaina vuosina parikymmentäkin huutavaa luhtakanaa.

Vikkistimaleiden pyrähtelyä Säynäslahdella. Kuva: Hannu Sarvanne

Vikkistimaleiden pyrähtelyä Säynäslahdella. Kuva: Hannu Sarvanne

Viiksitimali – ketterä viiksiniekka

Viiksitimali asettui Suomeen ja Vanhankaupunginlahdelle pesimälinnuksi 1990-luvun alussa. Se levittäytyi etelästä niinkuin useimmat uudet lintulajimme. Laji on nykyisin levittäytynyt rannikon ruovikkolahdille, joissa ruovikkoa on kymmeniä hehtaareita.

Viiksitimali elää ainoastaan ruovikoissa, kesät talvet. Talvella se syö järviruo’on siemeniä, kesäisin hyönteisravintoa. Pakkastalvina sen kanta hupenee ja voi hävitä kokonaan kun talvehtivat linnut kuolevat. Vanhankaupunginlahden pesijöistä viiksitimali hävisi ankarien peräkkäisten talvien jälkeen kokonaan vuonna 2013. Koska osa timaleista kuitenkin muuttaa, tuli muuttavista linnuista uusi pesimäkanta.

Vanhankaupunginlahdella timaleita näkee parhaiten Lammassaaren pitkosten varrella ja Pornaistenniemen piilokojulla. Parhaiten ne huomaa äänestään, joka on metallinen näppäily dting, dting, joka kuuluu etenkin parven lentäessä.

Parveilua pelloilla

Viikin pellot kuhisevat lintupaljoutta etenkin keväällä ja syksyllä, kun muuttolinnut pysähtyvät matkallaan. Peipot, rastaat, kottaraiset ja kirviset kansoittavat peltoja kevätaikaan. Myös vesilinnut ja kahlaajat sekä nykyään myös joutsenet ja hanhet laskeutuvat märille pelloille. Kyyhkyt ruokailevat pelloilla ja uuttukyyhky lentää soidinlentoaan peltosaarekkeiden ympärillä.

Lintuja voi Viikin pelloilla seurata ulkoiluteiltä aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Talvella pellot ovat hiljaisia, mutta silloin lapinharakka eli isolepinkäinen tähystää puun latvasta pikkujyrsijöitä saaliikseen. Se on muuttolintu, joka tulee Viikkiin talveksi, keväällä se palaa Lapin soille pesimään. Ensimmäiset töyhtöhyypät ilmaantuvat jo maaliskuussa esittämään naukuvaa soidintaan peltojen ylle. Syksyllä valkoposkihanhet viipyilevät pelloilla lokakuulle asti.

Pelloilla ja niiden reunavyöhykkeissä pesii säännöllisesti yli 30 lintulajia. Avomaan tyypillisimpiä lajeja ovat kiuru ja töyhtöhyyppä, joita molempia on runsaasti suurimmilla peltolohkoilla. Pelto-ojien varsilla viihtyvät västäräkit ja pensastasku. Pikkulepinkäinen löytää tavallisimmin aidan tolpalta, jossa se tähyilee hyönteisiä ravinnokseen.

Lokkiparvi, varikset ja naakat traktorin perässä on tuttu keväinen näky. Joskus lumen sulavesistä kertyy pellolle suurikin lampi, joka kerää sorsa- ja kahlaajalintuja ruokailemaan. Myös merivesi tulvii pelloille, kun meriveden pinta nousee yli metrin keskikorkeudestaan.

Viikin pellot ovat tärkeä ruokailuympäristö kauempanakin pesiville linnuille, sillä lokit, varikset, valkoposkihanhet, meriharakat ja naakat saapuvat muualta Helsingistä Viikin pelloille ruokailemaan.

Kiurun liverrys taivaalla

Viikin peltojen yllä soi keväällä kiurun eli leivon liverrys. Kiuru on ensimmäisiä muuttolintuja, se saapuu maaliskuussa, joskus jo aivan helmikuun lopulla. Peltojen sulat pälvipaikat houkuttelevat kiuruja ja niistä niitä voikin löytää kymmenien yksilöiden suuruisina parvina.

Kiurun reviirejä on kaikilla avoimilla peltolohkoilla, yhteensä reviirejä on toista sataa. Runsaimmin kansoitetuilla peltolohkoilla kiuruja kohoaa laululentoon muutaman kymmenen metrin välein.

Pesinnän käynnistyttyä kiurujen lauluaktiivisuus vähitellen laskee ja keskikesällä kiurujen liverrys on jo tauonnut. Tuolloin kiurut ovat melko huomaamattomia, niiden harmaanruskea väritys sulautuu hyvin peltomaisemaan.

Syysmuutolle kiurut lähtevät hiljalleen syyskuussa, viimeisiä viivyttelijöitä voi tavata aina lumen tuloon asti.

Kottarainen

Viikin peltosaarekkeissa kottarainen laulaa taidokasta, mielikuvituksellisia matkintoja sisältävää lauluaan. Sille tärkeimpiä ruokailualueita ovat peltolohkojen välissä olevat lehmälaitumet. Kottarainen hakee ravintonsa karjan keskellä, matalakasvuisessa nurmessa kävellen. Kottaraiset pesivät tikankoloissa ja pöntöissä. Alueella pesii kottaraisia kolmisenkymmentä paria. Osa Vanhankaupunginlahden kottaraisista pesii saarissa, osa hakee ravintoa myös kaupunkinurmikoilta. Syksyllä kottaraiset yöpyvät jopa tuhansien lintujen parvina ruokokasvustoissa.

Metsät

Metsien pesimälajeja

Vanhankaupunginlahtea reunustaa puolenkymmentä uhkeaa märkää tervaleppäluhtaa ja -lehtoa. Niiden kuivemmalla maalla olevissa tuomitiheiköissä pesivät satakieli, mustarastas ja lehtokerttu. Näistä erityisesti satakieli on hyötynyt Vanhankaupunginlahden rantojen metsittymisestä ja ”hallitusta hoitamattomuudesta.” Nykyään satakieliä pesii viitisenkymmentä paria. Kultarinta ja mustapääkerttu kuuluvat myös rantametsien laulutaitureihin. Märimmät tervaleppäluhdat ja -lehdot ovat melko valoisaa metsää, jossa pesii käpytikka ja harmaasieppo. Myös puukiipijä, punarinta ja laulurastas pesivät rantojen lehtimetsissä, vaikka ne ovatkin tyypillisiä kuusimetsien lajeja.

Tervalepikoissa rummuttaa keväisin pikkutikkoja. Valkoselkätikka pesi alueella onnistuneesti ensi kertaa 2011–12. Valkoselkätikkoja on helpointa nähdä talvella rantametsissä. Syksyisin alueelle asettuu nuoria vaeltavia valkoselkätikkoja.

Havumetsien linnuista alueella tavataan myös muun muassa närhi, punatulkku, hippiäinen ja töyhtötiainen. Kurnuttavaa soidinlentoaan öisin lentävä lehtokurppa pesii sekin lahden itärannan metsissä.

Pikkutikka

Pikkutikka on vain talitiaisen kokoinen. Viikki on Suomen parhaita pikkutikan esiintymispaikkoja, niitä pesii rantojen tervaleppälehdoissa kymmenisen paria. Keväällä pikkutikat ovat näkyvimmillään, kun ne rummuttamalla kuuluttavat elinpiiriään.

Pikkutikat kaivertavat pesäkolonsa pehmenneeseen lahopuuhun. Tikkojen erikoisuus on, että koirastikka hoitaa poikasia aktiivisemmin kuin naaras. Viikissä on todettu pikkutikkakoiraiden joskus huoltavan yksinäänkin pesäpoikaset.

Pikkutikalle, kuten muillekin tikoille metsien luonnontilaisuus on tärkeää. Mitä enemmän lahopuuta, sitä paremmin tikat viihtyvät. Talvella pikkutikat ovat varsin näkymättömiä ja hiljaisia. Silloin ne voivat hakea ruokaansa myös ruovikoista. Talvisin Viikissä näkee kaikkia Suomessa pesiviä tikkalajeja. Palokärki on hyvin näkyvä kuolleiden kuusien ja lahojen tervaleppien naputtaja. Kuusikoissa kuolevia puita kuorii pohjantikka. Harmaapäätikankin kiertely Viikissä on tullut tavallisemmaksi viime vuosina.

Uuttukyyhky

Uuttukyyhky on pulun näköinen ja kokoinen kyyhky, joka on melko harvinainen ja aranpuoleinen. Viikissä on sen näkemiseen hyvät mahdollisuudet. Uuttukyyhkyjä pesii Viikissä muutamia kymmeniä pareja. Ne pesivät puunkoloissa ja nimensä mukaisesti myös pöntöissä. Uuttu on vanha nimitys linnunpöntölle. Viikissä on uuttukyyhkyille ja telkille ripustettu toista sataa pönttöä.

Uuttukyyhkyt pesivät puolet vuodesta: ne aloittavat pesinnän jo huhtikuussa ja poikasia on pesässä vielä syyskuussa, joskus lokakuussakin. Kyyhkypari pesii kesässä kolme, joskus neljäkin pesyettä. Poikasia on melkein aina kaksi, kuten muillakin kyyhkyillä. Tarpeeksi isokokoisissa pöntöissä uuden pesyeen munat munitaan, kun edellisen pesyeen poikaset ovat vielä pesässä.

Uuttukyyhkyt voivat pesiä yhdyskuntamaisesti. Niillä ei ole pesänsä ympärillä reviiriä, jolta ne hankkisivat ravintonsa. Uuttukyyhkyt lentävät helposti kilometrinkin matkan Lammassaaresta Viikin pelloille, kun ne hakevat ruokaa poikasilleen.

Kyyhkyt ovat pesäpaikkauskollisia ja tulevat pesimään – mikäli selviävät muuttomatkan vaaroista – usein samalle paikalle uudestaan. Uuttukyyhkyjä syödään ja metsästetään muun muassa Etelä-Ranskassa, josta on tullut useita löytöjä Viikissä rengastetuista uuttukyyhkyistä. Suomessa uuttukyyhky on rauhoitettu. Kyyhkyt syövät enimmäkseen rikkaruohonsiemeniä ja muuta kasvisravintoa, syyskesällä myös viljaa.

Komean sääksen voi nähdä kalastelemassa Vanhankaupunginlahdella. Kuva: Esa Nikunen

Komean sääksen voi nähdä kalastelemassa Vanhankaupunginlahdella. Kuva: Esa Nikunen

Petolinnut Viikissä

Vanhankaupunginlahden alueella tavataan vuosittain melkein kaikki Suomessa pesivät petolinnut ja sen lisäksi nähdään harvinaisuuksia. Muuttoaikoina alueella voi nähdä toistakymmentä petolintulajia päivässä. Merikotkaa nähdään nykyään hyvin säännöllisesti Vanhankaupunginlahdella. Itä-Helsingin saaristossa pesivät kalasääsket käyvät kesäaikaan kalastamassa rantavesien lahnoja. Ne kalastavat matalasta vedestä Mölylän ja Hakalanniemen edestä.

Kanahaukka on pesinyt Viikissä vuosittain vuodesta 2005. Se on koko Helsingissä nykyään hyvin näkyvä ja kuuluva peruspetolintu, joka kuuluu oikeastaan jokaisen linturetken lajistoon. Kanahaukka on monipuolinen saalistaja, se syö variksia, kyyhkyjä, vesilintuja, joskus se saalistaa pelto-ojista vesimyyriäkin.

Hitaasti ruovikon yllä leijaileva ruskosuohaukka on tavallinen kesäinen näky lintutornista. Laji on yrittänyt pesintää vain muutaman kerran 2000-luvulla. Kierteleviä ja pesimättömiä lintuja on alueella jatkuvasti, usein useita yksilöitä.

Nuolihaukkakin saalistaa ruovikoiden yllä, sen liikkeille on puolestaan ominaista huikea nopeus. Se pyydystää loppukesällä ravinnokseen sudenkorentoja. Nuolihaukka on pesinyt 2000-luvulla muun muassa Kivinokassa.

Pöllöistä pesimälajeihin kuuluvat lehtopöllö ja sarvipöllö. Lehtopöllö pesii pöntöissä, joinakin vuosina pesiviä pareja on ollut kaksikin. Vanhoissa variksenpesissä pesivä sarvipöllö kuuluu säännöllisiin pesijöihin, joka asettuu alueelle hyvinä myyrävuosina. Se on pesinyt viime vuosina Lammassaaressa.

Talvisin Vanhankaupunginlahdelle tulee kierteleviä pöllöjä. Pöllöistä huuhkaja ja varpuspöllö ovat jokatalvisia vieraita, joita toisinaan on melko helppo löytää alueelta.

 

Tuoreimmat lintuhavainnot TIIRASTA.